Aden "ennen ja jälkeen" -kuvat :)
torstai 10. syyskuuta 2015
lauantai 8. elokuuta 2015
elokuu 2
Pakkohan munkin on kokeilla miten tämä tyyli sopii meille. Ade olisi aika hienon näköinen western-hevosena, mutta pysytään kumminki tässä tutussa ja turvallisessa enkkutyylissä :D Adessa oli vähän pidättelemistä aluksi, joten piti pitää reilusti lyhyempi ohja, että pysyttäisiin reitillä.
sunnuntai 2. elokuuta 2015
elokuu 1
Mentiin lähinnä pieniä esteitä, mutta myös kapeita maastoesteitä. Ade tuntui ihan hyvältä, vaikka viime aikoina ei olla päästy hyppäämään kunnolla. Tänään oli paras hyppykerta pitkään aikaan, jos vaikka oltaisiin päästy taas hetkeksi eroon epäonnesta ja ongelmista...
keskiviikko 29. heinäkuuta 2015
heinäkuu 4
perjantai 17. heinäkuuta 2015
heinäkuu 3
Tähän asti ade kulkenut selkä pitkänä kun mahahaava vaikuttanut sen verran ettei oo pystynyt pyöristää, mutta nyt alkaa tulostakin tulemaan jo. Se pystyy/jaksaa nykyään jopa kantaa itsensä paljon paremmin eikä läsähdä etupainoiseksi jatkuvasti :) Näitä hetkiä kun olisi paljon enemmän...
lauantai 11. heinäkuuta 2015
heinäkuu 2
Jumppasarjoja ja pari vinoa hyppyä helpoilla korkeuksilla. Aden maha vaikuttaisi voida taas paremmin niin päästään takasin treenailee säännöllisesti! Jumppasarjoja treenattiin aluksi vähän sen takajalkojen voiman käytön kannalta ja että oppisi ponnistamaan. Ei tultu sitä montaa kertaa kun se oli sen verran raskas kumminkin, että vaihdettiin vähän tehtävää.
maanantai 6. heinäkuuta 2015
heinäkuu 1
Aden ilme kun tajusi että ollaan taas uimassa... :D |
Tällä kertaa Ade uskalsi sentään käydä uimassa muiden perässä, ehkä siitä tulee vielä vesipeto! ;)
Tää on niin kivaa vaihtelua normaaliin arkeen, vaikka uittomaastot onkin tosi rankkoja. Jotta päästäisiin tälle ihanalle järvelle täytyy ensin kävellä pieniä polkuja pitkin ja ihan umpimetsässä tunti niin syvälle metsään, että löytyy hiekkapohjainen järvi. Osa maastoista vaatii hevoselta (sekä ihmiseltä) paljon keskittymistä kun joka kohtaan ei voi pistää töppösiään. Mukaan täytyy myös lähteä joku joka tuntee reitin kuin omat taskunsa sillä osaa poluista ei voi edes käyttää sillä tällä reitillä ylitetään kallioita ja suoalueita. Välillä on mentävä reittiä, jossa ei ole edes polua. Kova vaiva me nähdään tän kesähuvin eteen :D
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)